maanantai 29. heinäkuuta 2013

Nome b-koe Padasjoki 27.7

Tulihan se sieltä: Elämäni ensimmäinen tulos nome b-kokeista!!! JEE!! :D

Tuomarina oli Raimo Huhtiniemi, arvostelua en jäänyt odottelemaan, tulos kuitenkin alo3 ja koe meni näin:

Ensin ykkösmarkkeeraus kaislikon taakse avoveteen. Jos koira vaan eteni kaislikossa, niin sai lokin ylös. Natsa meni suoraan. Hakuruutu oli suopursumaastoa eikä tuulesta juuri ollut apua. Kolme riistaa rannassa, joista yksi meille uusi tuttavuus alli. Ei ollut ongelmaa. Hausta piti tässä kohtaa ottaa kolme. Natsa tuli pari kertaa tyhjänä pois, mutta sai kyllä vähintäänkin tarpeeksi mahdollisuuksia. 

Haun jälkeen ykkösmarkkeeraus viistosti kaislikkoon, Natsa teki tämänkin ihan suoraan. Sitten piti ottaa hausta vielä kolme eli loput, mutta ei noussut kuin yksi. Haku teki tepposet melkeinpä kaikille muillekkin koirille, ykkösiä tuli vain yksi. Ei vaan riistat nousseet.

Lopuksi metsäohjaus. Näitähän on harjoiteltu, no, odotusalueella peräti kaksi kertaa... Aika nopeasti koira pääsi suikkasemaan pois linjalta, joten Natsaakin piti pari kertaa kääntää, mutta onneksi totteli ohjausta hyvin.

Markkeerauksien ja ohjauksen matkat oli mun silmään tositosi lyhyet. Kokeessa oli siis ihan simppelit perustehtävät, mutta silti erot saatiin esiin. Olen Natsaan kuitenkin tosi tyytyväinen varsinkin erittäin tyttömäisten kenraaliharjoitusten jälkeen. On nimittäin aika paha valeraskaus päällänsä just nyt. Mutta kokeessa tästä ei ollut tietoakaan. Kaikki riistat tuli myös käteen, osa joskin aika syöksumällä... Hyvä Natsa!

Sissi oli viikonlopun meillä hoidossa, tässä nelikko Kymijoen rannalla:


Zilille on varattu välikuva-aika elokuun loppuun...

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Jummi-Jammin koulutusviikonloppu

Viime viikonloppuna suunnattiin Zilin kanssa Korpilahdelle kasvattajan järjestämään koulutusviikonloppuun. Paikalle olikin tullut mukavasti Zilin sisaruksia ja serkkuja Martan pentueesta. Tosi mukavia pentuja kaikki! Pääosin melkosen vauhdikkaita... ;)

Leirillä Halosen Tuula koulutti meitä. Lauantaina testattiin vähän luoksetuloa ym. sekä damin noutoa. Sitten siirryttiinkin heti riistoihin, kun oltiin saatu niihin mahdollisuus. Zili oli ihan hulluna variksiin. Palautukset ei ihan käteen asti kaikki tulleet, mutta sitähän me harjotellaan. Lokkikin oli kiva. Kani oli kivoin, taisi alkaa pikkukoiralla jopa hiukan kierrokset nousta... Zili teki elämänsä ensimmäisen hakuruudun (toi kolme varista) sekä lyhyen kanijäljen. Tosi upeasti meni! Lokkinoudot vedestä meni myös loistavasti. Ihan vesihullu pentu! On ne pennut vaan vieläkin niin saman näkösiä, että oli pienoisia (lue: en tunnistanut) vaikeuksia tunnistaa omansa, kun päästettiin kaikki vapaaksi...

Tämä varis tuli hakuruudusta: (Kuva:Helka Marttala)

Sunnuntaina tottelevaisuusosiossa, Kuvat Maija Lappalainen.

Kaivetaan ensin namit esiin...

Ja seuraamisharjoittelu voi alkaa:

Koko leiriporukka:

Zetan ja Martan pennut, Zili on isänsä kyljessä maaten:

Nartut neljässä polvessa, vasemmalla nuorin, Zili, Zeta, Etta, Vamppi. <3 p="">

Zilin pentutreffit on lokakuussa. Siihen mennessä olis kyllä hyvä saada luovutus kuntoon. Muuta ei tarvi. Olin leiriin Zilin osalta (ja muutenkin tietty) tosi tyytyväinen. Pentu jaksoi tosi hienosti koko viikonlopun ja käyttäytyi itseasiassa varsin mallikkaasti!

Natsa juoksuili Juhannuksena ja samalla pidettiin parin viikon tauko dameista. Nyt on taas treeni-into kohdillansa ja tähdätään syksyn kokeisiin. =)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Natsan nome b-koe Hamina 9.6

Natsan ekasta nome b-kokeesta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Tarkoitus oli testata, missä mennään ja se tuli kyllä selväksi. Tekemistä riittää vielä, mutta sitähän me jatketaan. Treeniä lisää. Katotaan syksymmällä uudestaan, jos ei kohta alkavat juoksut aiheuta kovin massiivisia valeraskausoireita. Natsan treenit on menneet kuitenkin kokoajan eteenpäin ja vesityötkin on alkaneet sujua aina vaan paremmin.

Zili kasvaa kovasti. Nyt 4,5 kk iässä painoa on 15,5 kg ja korkeuttakin jo ihan hienosti. Siitä tulee koiran kokoinen, niin kun pitääkin. Hyvin vähän on tehty mitään treenijuttuja. Kunhan nyt oppis edes jonkinlaiset käyttäytymistavat ensin... Hyvältä paketilta se vaikuttaa, loppu onkin sitten mun käsissä...

Zilin eka vesinouto, vähän polskuvaa uintia vielä osittain, mutta vedestä se tykkää:






Treffit Ada-siskon ja Zeta-äipän kanssa, Zili vasemmalla:

Melkein joka kuva tästä kolmikosta onnistui... Not.

Kahen kuukauden päästä on jo kyyhkyt ammuttu ja odotellaan sorsastusta... =)

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Zilin ja Ilmarin kuulumiset

Ilmari päätti pitää lastaa jalassa kolme viikkoa ja sitten riitti. Ei saatu sitä enää paikoilleen, kun jalassa alkoi olla jo voimaa pistää hanttiin. Eläinlääkärin mielestä jalka on kuitenkin jo luutunut eikä lastaa välttämättä enää tarvita. No, nyt Ilmari on kipitellyt ilman lastaa reilun viikon tässä sisällä. Yhden yön se oli ulkona, kun pääsi livahtamaan eikä antanut kiinni. Kyllä se vielä vähän ontuu sitä jalkaa, mutta ei vaikuta kipeältä. Lihaksiahan siinä ei ole enää juuri lainkaan, mutta eiköhän tuo tuosta nopeasti kuntoudu.

Zili kasvaa hurjaa vauhtia. Painoa sillä oli 3,5 kuukauden iässä 12,3 kg. Siitä taitaa tulla aika hyvän kokoinen koira. Nenä toimii ja vatsa toimii. Turkki kiiltää, saahan se luonnonmukaista ruokaa, kun etsii hiiriä, pikkulintuja, sammakonraatoja ym ulkona jatkuvasti.

WT Virolahti 11.5.2013

Tässä kohtaa oli tarkoitus testata, kuinka Natsa jaksaa kaksi koetta vain yhdellä välipäivällä. Mun mielestä väsymys kyllä vähän näkyi ja damit oli tosi löysästi suussa. Ei kuitenkaan mitään narusta kantelemista onneksi. Eipä nuo suoritukset muutenkaan olleet kovin nopeita ja tyylikkäitä, mutta damit löytyi helposti ja sehän on pääasia! =)

1.Rasti (Anu Mikkola)
Kaksi ihan erillistä ykkösmarkkeerausta. Natsa löysi molemmat ihan suoraan ilman apuja, mutta toinen dami lipsahti suusta ojan yli hypyn jälkeen ja tästä rokotettiin tällä kertaa viisi pistettä. Eli 15/20 pistettä.

2.Rasti (Pekka Uusitalo)
Ykkösmarkkeeraus ja seurauttaminen pellolla. Natsa meni suoraan damille, mutta taas löysä ote. 18/20 pistettä

3.Rasti (Anu Mikkola)
Ohjaus pellolla. Ammuttiin kaksi laukausta peltoon, josta piti ottaa "jänis" ylös. Tosi lyhyt matka. Jouduin silti kääntämään, kun Natsa ajautui vähän väärään kohtaan. Ja damin kanto-ote taas löysä. 18/20 pistettä

4.Rasti (Pekka Uusimäki)
Tässä kohtaa alkoi taas jännittämään, koska arvelin, että ollaan finaaliin ehkä menossa. Tää oli kiva tehtävä, vähän erikoisempi kun aiemmat normitehtävät. Ensin otettiin ohjaus ojan penkalta, tosi lyhyeltä matkalta. Muistaakseni jouduin kääntämään. Sitten markkeeraus niin, että ohjauspaikka piti ylittää. Natsa löysi damit ihan hyvin, mutta ote jälleen löysä. 17/20 pistettä.

Finaali
Ajo metsässä, lähetys pellolta. Natsa näki heitetyt damit hyvin ja lähetin markkeeraus-käskyllä. Metsän puolella oli jonkun verran vettä ja se oli mun pahin pelko. Natsa meni onneksi ihan suoraan hyvällä vauhdilla damille. Palautus oli kaikkea muuta kun mallikelpoinen ja jouduin jo vähän pidättämään hengitystä... Natsa tuli vedestä häntä (=keskisormi) ihan pystyssä toooosi hitaasti. Olin ihan varma, että se pudottaa damin ja ravistelee ittensä, kun en päässyt uittamaan sitä ennen rastia. Niinpä päätin pillittää luoksetuloa koko palautusmatkan. Pillitys tehosi ja dami tuli käteen. 16/20 pistettä.

Yhteispisteiksi tuli siis 84/100 ja ALO1. =)

Nyt otetaan tauko wt-kokeista hetkeksi ja aletaan keskittymään riista- ja vesitreeneihin. Olen tosi tyytyväinen Natsan tän kevään wt-kokeisiin. Kaikki damit on löytyneet hyvin, se on ottanut ohjausta sivusuuntiin ja lähtenyt sokkolinjalle mun näyttämään suuntaan. Markkeeraukset se on hoitanut erittäin hyvin. Natsa on petrannut tekemistään ihan älyttömästi kokeessa treeneihin verrattuna ja intoa on piisannut. Tästä on hyvä jatkaa ja miettiä, koska ollaan valmiita avoimeen luokkaan! =)

WT Korpilahti 9.5.2013

Helatorstaina kokeiltiin taas wt-kokeen merkeissä Korpilahdella. Kaikki koirat lähti matkaan ja mentiin joi keskiviikkoiltana koepaikalle. Tottesin, että en nuku Zilin kanssa samassa huoneessa ihan hetkeen uudestaan. Ihan mahoton vehtaaja yölläkin!

Tässä lyhyet rastikuvaukset:

1.Rasti (Matti Tenhunen)
Lähihakurasti, josta piti ottaa kaksi damia ylös. Ensin seurauttamista ja sitten laukaus lähihakualueelle. Natsa sai parilla käännöllä damit helposti ylös. 16/20 pistettä.

2.Rasti (Anu Mikkola)
Ykkösmarkkeeraus. Dami heitettiin ihan helppoon ja selkeään paikkaan, koiran piti edetä tien yli sekä hypätä aika korkean hiekkavalllin yli. Natsa meni suoraan damille, mutta ote oli hiukan liian löysä ja hypätessä alas hiekkavallilta, dami putosi Natsan suusta. Eli nolla pistettä ja kova pettymys.

3.Rasti (Anu Mikkola)
Ohjaus. Seurauttamista ensin. Lähetys pellon puolelta ja dami oli ehkä kymmenen metriä metsän puolella. Jouduin kääntämään pari kertaa. 16/20 pistettä.

4.Rasti (Heikki Nevalainen)
Ykkösmarkkeeraus ja linja samaan paikkaan. Ihan perustehtävä, jota on harjoiteltu sata kertaa. Hyvin löytyi damit. 18/20 pistettä.

Tästä kokeesta siis ALO 0. Onneksi oli se ykkönen alla, muuten olis ollut tosi kova pettymys. Tässä kokeessa Natsa teki ehdottomasti kevään parhaat suoritukset, vaikkei se pisteissä siltä näytäkkään,


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Natsa wt-kokeessa ja Ilmarin jalka poikki

Natsan koekausi alkoi niin hienosti, että kauden tavotteet saatiin kasaan kerrasta. Eipähän tarvi enää tänä kesänä tavoitteiden takia rypistellä. Tässä lyhyet rastikertaukset:

1.Rasti, Harri Siven
Ykkösmarkkeeraus pellon kulman yli. Eli kahden pienen ojan ylitys, joista toisessa pusikkoa. Matka ei ollut pitkä, mutta monet eivät edenneet pusikon läpi. Natsalta sujui muuten aika nappiin, mutta palautusvauhti hidastui lopussa, kun oli kovasti mutaa... 19/20 pistettä.

2.Rasti, Harri Siven
Ohjaus ilman motivointia, lähihakualue. Notkossa oli oja, johon Natsa nyt puolestaan toppas. Otti kyllä ohjausta hyvin, mutta liian monta kertaa jouduin puhaltamaan pilliin. Eikä nenäkään ollut ihan mukana, kun damit oli heinikon alle piilotettu. 12/20 pistettä

3.Rasti, Reima Ronkainen
Ykkösmarkkeeraus pellolta metsän puolelle. Dami putosi vatukkopusikkoon. Matka taas tosi lyhyt. Natsa markkeeras hyvin ja meni suoraan damille. Miinusta tuli, kun Natsa pomppas laukauksesta ylös. 19/20 pistettä.

4.Rasti, Reima Ronkainen
Pellolla ykkösmarkkeeraus ja ohjaus samaan kohtaan. Natsa pomppas laukauksesta pari metriä eteenpäin (!!) ja ohjauksessa jouduin pari kertaa pillittämään. 11/20 pistettä.

Finaali
Parityöskentelynä. Ensin seurauttamista ehkä 10 metriä ja sitten pysähdyttiin rauhassa paikoilleen. Sanoin Natsalle taas erittäin painokkaasti istu-käskyn, mutta ei auttanut. Ykkösmarkkeeraus seuraavan pellon puolelle, Natsa otti laukauksesta pari askelta eteenpäin. Jos tässä vaihessa oli vielä taju tallessa, niin kohta alkoi jo hiukan jännittää. Parina ollut koira säntäsi kiellosta huolimatta Natsan perään. Natsa hiukan hidasti ja ihmetteli, että mitä tuo nyt tuossa juoksee, kunnes lopulta kiihdytti niin, että ehti varmasti ekana damille. Suoraan damille. =)

Tulokseksi siis alo1. Paljon jäi kotiläksyä, mutta nyt on taas vuodeksi tavoitteet saavutettu. =) Kuvia on täällä.

Nyt on pakko saada Natsalle laukauksia, jotta tuo paikallapysyminen saadaan kuntoon. Treenissähän tätä  "karkaamista" tapahtuu tosi harvoin. Tulokset löytyy täältä. Kaakon porukka hoiti homman hienosti kotiin ja otti luokkavoiton jokaisesta luokasta. Tässä Ansun ottama kuva:


Meillä oli Minnan kanssa aika naurun täyteinen kotimatka!   =)

Ilmari puolestaan oli katkaissut jalkansa viikko sitten. Nyt se käpöttelee lastan kanssa sisäkissana muutaman viikon. Hyvin tuntuu pärjäävän.