sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Zilin ja Ilmarin kuulumiset

Ilmari päätti pitää lastaa jalassa kolme viikkoa ja sitten riitti. Ei saatu sitä enää paikoilleen, kun jalassa alkoi olla jo voimaa pistää hanttiin. Eläinlääkärin mielestä jalka on kuitenkin jo luutunut eikä lastaa välttämättä enää tarvita. No, nyt Ilmari on kipitellyt ilman lastaa reilun viikon tässä sisällä. Yhden yön se oli ulkona, kun pääsi livahtamaan eikä antanut kiinni. Kyllä se vielä vähän ontuu sitä jalkaa, mutta ei vaikuta kipeältä. Lihaksiahan siinä ei ole enää juuri lainkaan, mutta eiköhän tuo tuosta nopeasti kuntoudu.

Zili kasvaa hurjaa vauhtia. Painoa sillä oli 3,5 kuukauden iässä 12,3 kg. Siitä taitaa tulla aika hyvän kokoinen koira. Nenä toimii ja vatsa toimii. Turkki kiiltää, saahan se luonnonmukaista ruokaa, kun etsii hiiriä, pikkulintuja, sammakonraatoja ym ulkona jatkuvasti.

WT Virolahti 11.5.2013

Tässä kohtaa oli tarkoitus testata, kuinka Natsa jaksaa kaksi koetta vain yhdellä välipäivällä. Mun mielestä väsymys kyllä vähän näkyi ja damit oli tosi löysästi suussa. Ei kuitenkaan mitään narusta kantelemista onneksi. Eipä nuo suoritukset muutenkaan olleet kovin nopeita ja tyylikkäitä, mutta damit löytyi helposti ja sehän on pääasia! =)

1.Rasti (Anu Mikkola)
Kaksi ihan erillistä ykkösmarkkeerausta. Natsa löysi molemmat ihan suoraan ilman apuja, mutta toinen dami lipsahti suusta ojan yli hypyn jälkeen ja tästä rokotettiin tällä kertaa viisi pistettä. Eli 15/20 pistettä.

2.Rasti (Pekka Uusitalo)
Ykkösmarkkeeraus ja seurauttaminen pellolla. Natsa meni suoraan damille, mutta taas löysä ote. 18/20 pistettä

3.Rasti (Anu Mikkola)
Ohjaus pellolla. Ammuttiin kaksi laukausta peltoon, josta piti ottaa "jänis" ylös. Tosi lyhyt matka. Jouduin silti kääntämään, kun Natsa ajautui vähän väärään kohtaan. Ja damin kanto-ote taas löysä. 18/20 pistettä

4.Rasti (Pekka Uusimäki)
Tässä kohtaa alkoi taas jännittämään, koska arvelin, että ollaan finaaliin ehkä menossa. Tää oli kiva tehtävä, vähän erikoisempi kun aiemmat normitehtävät. Ensin otettiin ohjaus ojan penkalta, tosi lyhyeltä matkalta. Muistaakseni jouduin kääntämään. Sitten markkeeraus niin, että ohjauspaikka piti ylittää. Natsa löysi damit ihan hyvin, mutta ote jälleen löysä. 17/20 pistettä.

Finaali
Ajo metsässä, lähetys pellolta. Natsa näki heitetyt damit hyvin ja lähetin markkeeraus-käskyllä. Metsän puolella oli jonkun verran vettä ja se oli mun pahin pelko. Natsa meni onneksi ihan suoraan hyvällä vauhdilla damille. Palautus oli kaikkea muuta kun mallikelpoinen ja jouduin jo vähän pidättämään hengitystä... Natsa tuli vedestä häntä (=keskisormi) ihan pystyssä toooosi hitaasti. Olin ihan varma, että se pudottaa damin ja ravistelee ittensä, kun en päässyt uittamaan sitä ennen rastia. Niinpä päätin pillittää luoksetuloa koko palautusmatkan. Pillitys tehosi ja dami tuli käteen. 16/20 pistettä.

Yhteispisteiksi tuli siis 84/100 ja ALO1. =)

Nyt otetaan tauko wt-kokeista hetkeksi ja aletaan keskittymään riista- ja vesitreeneihin. Olen tosi tyytyväinen Natsan tän kevään wt-kokeisiin. Kaikki damit on löytyneet hyvin, se on ottanut ohjausta sivusuuntiin ja lähtenyt sokkolinjalle mun näyttämään suuntaan. Markkeeraukset se on hoitanut erittäin hyvin. Natsa on petrannut tekemistään ihan älyttömästi kokeessa treeneihin verrattuna ja intoa on piisannut. Tästä on hyvä jatkaa ja miettiä, koska ollaan valmiita avoimeen luokkaan! =)

WT Korpilahti 9.5.2013

Helatorstaina kokeiltiin taas wt-kokeen merkeissä Korpilahdella. Kaikki koirat lähti matkaan ja mentiin joi keskiviikkoiltana koepaikalle. Tottesin, että en nuku Zilin kanssa samassa huoneessa ihan hetkeen uudestaan. Ihan mahoton vehtaaja yölläkin!

Tässä lyhyet rastikuvaukset:

1.Rasti (Matti Tenhunen)
Lähihakurasti, josta piti ottaa kaksi damia ylös. Ensin seurauttamista ja sitten laukaus lähihakualueelle. Natsa sai parilla käännöllä damit helposti ylös. 16/20 pistettä.

2.Rasti (Anu Mikkola)
Ykkösmarkkeeraus. Dami heitettiin ihan helppoon ja selkeään paikkaan, koiran piti edetä tien yli sekä hypätä aika korkean hiekkavalllin yli. Natsa meni suoraan damille, mutta ote oli hiukan liian löysä ja hypätessä alas hiekkavallilta, dami putosi Natsan suusta. Eli nolla pistettä ja kova pettymys.

3.Rasti (Anu Mikkola)
Ohjaus. Seurauttamista ensin. Lähetys pellon puolelta ja dami oli ehkä kymmenen metriä metsän puolella. Jouduin kääntämään pari kertaa. 16/20 pistettä.

4.Rasti (Heikki Nevalainen)
Ykkösmarkkeeraus ja linja samaan paikkaan. Ihan perustehtävä, jota on harjoiteltu sata kertaa. Hyvin löytyi damit. 18/20 pistettä.

Tästä kokeesta siis ALO 0. Onneksi oli se ykkönen alla, muuten olis ollut tosi kova pettymys. Tässä kokeessa Natsa teki ehdottomasti kevään parhaat suoritukset, vaikkei se pisteissä siltä näytäkkään,