keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kuudes päivä

Tämä päivä näyttäisi olevan ratkaiseva Natsan ja Zilin yhteiselossa. Nyt ne nukkuvat kylki kyljessä ja Natsa leikittää pentua kiltisti. Aika hienoa! :)

Tämänkin pennun kanssa pitää kokeilla jotain uutta koulutusjuttua. Viime päivinä ollaan harjoiteltu, että nami tulee mun suusta. Istun lattialla ja kutsun pentua ottamaan namia. Helppoa ja HAUSKAA! Tästä alkaa hiljalleen koostua noutoharjoittelu. Siis hiljalleen, kiirettä ei tämän kanssa pidettä. Luoksetulo ja istuminen ovat ensimmäisiä opeteltavia asioita. Ja kynsienleikkuu tietenkin.

Natsa on ilmoitettu Tammelan wt-kokeeseen huhtikuulle. Piko ja Natsa käyvät myös huhtikuussa luovuttamassa verta Hannes Lohen geenitutkimuksiin.




maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kevään uudet tuulet


Viime viikolla meille muutti Zili, musta labbisnarttu Jummi-Jammin Kennelistä. Pentu vaikuttaa näin alkuunsa tosi uteliaalta ja rohkealta. Vauhdikas, muttei kuitenkaan sählää ja häslää kokoajan. Protestoi aidan taakse jäämistä KOVAAN ääneen ja puree kovaa ja paljon. Tekee meidän ihmisten kanssa mielellään jotain pikku puuhaa. Piko hyväksyi laumaan heti, muttei vielä kuitenkaan leiki. Natsalla ottaa vähän kauemmin aikaa. Pystyvät kuitenkin olemaan kokoajan lähempänä toisiaan. Natsa nyt ei juuri muutenkaan suvaitse itseään nuorempia vieraita koiria lähellään.




Zilin tulo tarkoittaa nyt sitä, että Natsan sterilointi siirtyy luultavasti ensi kesään tai talveen, riippuen juoksun ajankohdasta. Sterilointi olisi ollut nyt samoihin aikoihin pennun tulon kanssa, enkä halua ottaa kipeää koiraa ja pentua samaan aikaan. 

Natsa pääsee siis heti huhtikuusta alkaen tositoimiin wt-kokeissa ja aletaan jahtaamaan sen kanssa ensimmäistä koetulosta ihan tosissaan. Aika hyvin se on kyllä viime aikoina treenannutkin ja varmuutta on tullut lisää.





Talven ajan harjoiteltiin agilityn alkeita ja se laji jää nyt sitten tauolle. Odotellaan lumien sulamista ja siihen asti treenataan jäällä niin pitkään, kun se vaan kantaa.