maanantai 28. heinäkuuta 2014

Nome b Lappeenranta Natsa ALO1 ja Zili ALO3

VIHDOINKIN! Elämäni ensimmäinen ykköstulos nome b-kokeissa. On sitä muutama vuosi jo odotettukin ja hyvältä tuntui! :) Treenit kuitenkin jatkuu ja tähtäimenä seuraavaksi luonnollisesti avoin luokka Natsan kanssa. Zili starttasi ihan tilastomerkinnän vuoksi ja oli kiva nähdä, että mitä koira tekee koetilanteessa.

Kokeessa oli veteen ykkösmarkkeeraus, maaohjaus rantaheinikossa, kahdessa osassa hakuruutu sekä kakkosmarkkeeraus jossa toinen avoveteen ja toinen lämpäreelle. Matkat oli lyhyet.

Natsa teki markkeeraukset ja ohjauksen helposti. Haku meinas hyytyä, mutta sai lopulta onneksi tarvittavat neljä riistaa ylös.

Zili teki nappiohjauksen. Markkeerauksissa sillä oli vähän sellaista kokemattomuuden tuomaa haparointia, mutta sai riistat kuitenkin kaikki oma-aloitteisesti ylös. Se teki hyvää hakua, kolme riistaa riitti, koska ei oltu ykkösessä kiinni. Zilin ykkönen kariutui vesilintujen palautuksien pudotteluun. Kolme putosi, joista yksi palautus jäi kesken. Pudotti siis lokin, eikä enää tuonut sitä. Olin Zilin koekäyttäytymiseen kuitenkin tosi tyytyväinen. Se pysyi paikoillaan laukauksissa ja osaa rauhoittua odotusalueilla. Vesilintujen palautuksessa on ollut vielä hiukan haparointia varsinkin jos maamatka on pitkä. 

Sää oli tosiaan paahteinen! Lähetyspaikka kokeessa oli tosi pehmeää ja märkää suota.

Eli Natsa ALO1 ja Zili ALO3

Hetki huilausta kisakoirille ja sitten taas treenataan! :)


Zetan vierailu

Zilin emä Zeta (Jummi-Jammin Moonlighting) oli meillä pari viikkoa kylässä ja sen kanssa oli tarkoitus treenata kovasti ja startata pari koetta. Vaikka lämpimät kesäkelit onkin kiva juttu, koiran treenaminen oli hankalaa ja niinpä ei päästy treenaamaan ihan niin paljon mitä olisin halunnut.

Ensin startattiin Joensuussa ja sieltä tuloksena AVO2. Yksi riista hakuruudusta jäi saamatta, vaikka Zeta tekikin tosi hyvää hakua. Ehkä jopa hiukan liian laajaakin. Tottelevaisuus olisi saanut olla parempaa, niidenkin takia olisi ykkönen varmaan ollut tiukassa. Intoa oli... :)

Toinen startti oli Tampereella ja sieltäkin tulos AVO2. Ensimmäinen nouto, maaohjaus jäi saamatta. Tällä kertaa pillikuuliaisuuden takia. Ei todellakaan ollut hanskassa. Seuraaminen siirtymisissä oli parempaa. 

Harmillisesti jäätiin ykkösistä aika vähän. Koira on kyllä ehdottomasti vähintään avoimen luokan kunnossa, kunhan pillikuuliaisuus olisi vähän parempi.

Äiti ja tytär treenin jälkeen: