Sain eilen vihdoinkin inventoitua riistapakastimen sisällön ja päätin sitten kuitenkin ottaa Ziliä varten pikkuharakan sulamaan. Vein aamulla harakan ulos Zilin näkemättä ja lähdettiin kävelemään tuulen alapuolelle. Hajun saatuaan Zili meni tutkimaan harakkaa häntä heiluen, mutta ei ehtinyt ottaa sitä suuhun, kun Ilmari asteli paikalle. Ilmarihan vainusi ruuan heti ja teki selväksi, että tämä tirppa on mun! Ilmari otti harakan nättiin kanto-otteeseen ja vei sen saman tien kuusiaidan turviin. Äänestä päättelin, että ihan turha edes yrittää saada harakkaa takasin ilman naarmuja...
Hetken päästä mentiin taas ulos koirien kanssa. Natsa sai jo kaukaa vainun kuusiaitaan ja Zili meni sinne heti perässä. Häntien heilunta vaan näkyi ja lopulta Zili tuli kuusiaidasta ulos harakka nätisti suussa! Oikein ylpeänä se juoksi suoraan mun syliin ja samantien täysiä karkuun. Sain onneksi suht kivasti vaihdettua harakan nameihin, kyllähän se ihan ruokaa vielä tuon ikäiselle pennulle näytti olevan...
Mutta siis, mitä tästä opimme: Poista KAIKKI häiriöt, kun opettelet pennun kanssa jotain uutta. Koskee myös super-kilttiä Ilmari-kissaa..... Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti