maanantai 28. heinäkuuta 2014

Nome b Lappeenranta Natsa ALO1 ja Zili ALO3

VIHDOINKIN! Elämäni ensimmäinen ykköstulos nome b-kokeissa. On sitä muutama vuosi jo odotettukin ja hyvältä tuntui! :) Treenit kuitenkin jatkuu ja tähtäimenä seuraavaksi luonnollisesti avoin luokka Natsan kanssa. Zili starttasi ihan tilastomerkinnän vuoksi ja oli kiva nähdä, että mitä koira tekee koetilanteessa.

Kokeessa oli veteen ykkösmarkkeeraus, maaohjaus rantaheinikossa, kahdessa osassa hakuruutu sekä kakkosmarkkeeraus jossa toinen avoveteen ja toinen lämpäreelle. Matkat oli lyhyet.

Natsa teki markkeeraukset ja ohjauksen helposti. Haku meinas hyytyä, mutta sai lopulta onneksi tarvittavat neljä riistaa ylös.

Zili teki nappiohjauksen. Markkeerauksissa sillä oli vähän sellaista kokemattomuuden tuomaa haparointia, mutta sai riistat kuitenkin kaikki oma-aloitteisesti ylös. Se teki hyvää hakua, kolme riistaa riitti, koska ei oltu ykkösessä kiinni. Zilin ykkönen kariutui vesilintujen palautuksien pudotteluun. Kolme putosi, joista yksi palautus jäi kesken. Pudotti siis lokin, eikä enää tuonut sitä. Olin Zilin koekäyttäytymiseen kuitenkin tosi tyytyväinen. Se pysyi paikoillaan laukauksissa ja osaa rauhoittua odotusalueilla. Vesilintujen palautuksessa on ollut vielä hiukan haparointia varsinkin jos maamatka on pitkä. 

Sää oli tosiaan paahteinen! Lähetyspaikka kokeessa oli tosi pehmeää ja märkää suota.

Eli Natsa ALO1 ja Zili ALO3

Hetki huilausta kisakoirille ja sitten taas treenataan! :)


Zetan vierailu

Zilin emä Zeta (Jummi-Jammin Moonlighting) oli meillä pari viikkoa kylässä ja sen kanssa oli tarkoitus treenata kovasti ja startata pari koetta. Vaikka lämpimät kesäkelit onkin kiva juttu, koiran treenaminen oli hankalaa ja niinpä ei päästy treenaamaan ihan niin paljon mitä olisin halunnut.

Ensin startattiin Joensuussa ja sieltä tuloksena AVO2. Yksi riista hakuruudusta jäi saamatta, vaikka Zeta tekikin tosi hyvää hakua. Ehkä jopa hiukan liian laajaakin. Tottelevaisuus olisi saanut olla parempaa, niidenkin takia olisi ykkönen varmaan ollut tiukassa. Intoa oli... :)

Toinen startti oli Tampereella ja sieltäkin tulos AVO2. Ensimmäinen nouto, maaohjaus jäi saamatta. Tällä kertaa pillikuuliaisuuden takia. Ei todellakaan ollut hanskassa. Seuraaminen siirtymisissä oli parempaa. 

Harmillisesti jäätiin ykkösistä aika vähän. Koira on kyllä ehdottomasti vähintään avoimen luokan kunnossa, kunhan pillikuuliaisuus olisi vähän parempi.

Äiti ja tytär treenin jälkeen:


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Nome-b Hauho 15.6.2014 ALO 2

Oltiin niin pitkällä varasijoilla, etten todellakaan odottanut koekutsua. Koepäivän aamuna kuitenkin klo 9 soitettiin, että pääsetkö kokeeseen ja eihän siinä sitten muuta kun vaatteiden vaihtoon ja paperit ja koira autoon. Ei ainakaan tarvinnut jännittää etukäteen tai tehdä niitä "täysin välttämättömiä" aamurituaaleja, mitä huomaamatta on syntynyt...

Tuomarina oli Juha Tenhunen ja tässä lyhyet selostukset:

Maaohjaus. Metsässä, tosi lyhyt matka. Yhdellä käskyllä. Helposti.

Vesimarkkeeraus. Aika pitkä matka, avovettä. Vesi aaltoili hieman ja sitten yksi vähän isompi aalto pyyhkäisi melkeinpä Natsan yli. Siitä se sitten kääntyi takaisin, eikä toisella lähetyksellä enää muistanut ollenkaan heitetyn linnun paikkaa...

Hakuruutu. Kaksi riistaa ylös. Helposti.

Vesiohjaus. Kaksi kiveä ihmetytti Natsaakin ja ne piti käydä tsekkaamassa. Eihän meidän treenipaikoilla mitään kiviä vedessä ole! Parilla käskyllä riista ylös. Suhteellisen helposti kuitenkin.

Hakuruutu. Kolme riistaa ylös. Helposti.


Nome-b Uurainen 7.6.2014 ALO 0

Natsa starttasi Uuraisilla kesän ekassa nome-b-kokeessaan. Lähdin kokeeseen huomattavasti luottavaisemmalla mielellä, kun viime kesänä, koska treenit olivat menneet hyvin ja onhan koirakin vuoden vanhempi. Tuomarina oli Mika Lappalainen Tässä lyhyt selostus:

Maaohjaus. Heinikkoa, johon oli jo muodostunut polku. Tosi lyhyt matka. Yhdellä käskyllä. Helposti.

Hakuruusta yksi lintu. Helposti.

Vesiohjaus. Kaislikon reunaa myöten, lintu oli kaislikon reunalla. Etukäteen päätin, että yritän laittaa Natsan menemään enemmän avoveteen päin, ettei kaislikko vetäisi liian syvälle. Vetihän se. Parilla käännöllä riista ylös. Helposti.

Kaksoismarkkeeraus. Eka heitto rannan suuntaisesti kaislikkoon ja toinen heitto avoveteen. Lokkeja molemmat. Avoveden lokki tuli hyvin. Toiselle lokille lähetyksessä Natsa kääntyi kaksi kertaa kysymään, että menenkö tosiaan? Molemmat lokit löytyi helposti.

Hakuruutu. Yksi lintu ylös, koska suorastaan törmäsi siihen. Heti alusta asti iski mörkö. Mitään ei ollut tehtävissä, kun koira pomppi kuin jänis häntä koipien välissä ihan paniikissa takaisin lähetyspaikalle. Sain tehdä kaikkeni ja yrittää avata lukkoa, koska kokeen muut osa-alueet oli menneet hyvin. Mutta ei auttanut mikään.

Että semmosta.

lauantai 31. toukokuuta 2014

WT Korpilahti 29.5.2014 AVO2

Natsa jälleen starttaamassa. Tasainen tahti jatkui ja siitä täytyy olla tosi tyytyväinen, koska ei todellakaan ollut meidän keli. Vettä sateli melkein koko päivän ja silti vasta viimeisellä rastilla alkoi vauhti hiipua. Tässä lyhyet rastiselostukset:

1.RASTI
Laukaus ohjaukselle ja laukaus markkeeraukselle. Ensin otettiin pitkä ykkösmarkkeeraus ylös ja sitten aika pienessä kulmassa, puolet lyhyemmällä matkalla oli ohjausdami. Markkeeraus meni pienillä ympyröillä ja ohjaukselle jouduin vähän kääntelemään. Daminkanto-ote huono. Pisteitä 16.

2.RASTI
Linja-kakkosmarkkeeraus. Tosi lyhyet matkat, välissä ojat, kauempi dami tuli metsän puolelle. Yllättävän vaikea monelle koiralle, koska matkat oli todella lyhyet. Natsa ei markkeerannut kumpaakaan oikein kunnolla ja jäi damien väliin pyörimään. Niinpä aika nopeasti kävi selväksi, että parempi alkaa ohjaamaan. Molemmat damit ohjaamalla ylös. Pisteitä 14.

3.RASTI
Paha rasti meille. Parityöskentelynä ensin walk uppia. Katsottiin markkeeraus veteen. Rannassa pusikkoa, vihreä dami näkyi aika huonosti, mutta onneksi vesi loiskahti. Matkat pitkät. Sitten katsottiin toiselle koiralle tuleva maamarkkeeraus. Natsa otti vesimarkkeerauksen, mutta markkeerasi JÄLLEEN tosi huonosti ja jäi rantaan sahailemaan edestakaisin ihan päättömästi. Tällä rastilla ei ottanut kunnolla ohjausta ja kun tuomari lopulta antoi viimeisen mahdollisuuden, Natsa bongasi damin rannasta. Sitten vaihdettiin paikkoja ja muistiin jäänyt maamarkkeeraus meni Natsalta ihan nappiin. Pisteitä 9.

4.RASTI
Ohjaus pellolta metsään. Dami oli metsän puolella ehkä noin 10-15 metriä. Matkalla oli alokas-luokan hajut, joihin Natsakin hetkeksi tarttui, mutta muutaman käännön jälkeen sai damin ylös. Tässä oli hidas palautus. 16 pistettä.

Eli tuloksena AVO2 pistein 55/80. Tulokset täällä. 

Nyt on kevään wt-kokeet rypistetty ja tavoite saavutettiin. Seuraavaksi startataan b-kokeessa ja jahdataan sieltä sitä ensimmäistä ykköstä...

lauantai 17. toukokuuta 2014

Zilin taipparit 17.5.2014 NOU1

Tänään oli Zilin vuoro startata ja saatiinkin kauden päätavoite heti kuntoon. Ei ollut meillä mitään hätää taipumuksien suhteen, vaan NOU1 tuli helposti.

Yleisvaikutelma koepöytäkirjassa: Nuori koira, joka osoittaa miten helppo koe voi olla, kun koiralla on erinomaiset taipumukset. 

WT Virolahti 10.5.2014 AVO1

Kaakon järjestämä wt-koe Virolahdella, sinnehän me mentiin. Ja onneksi mentiinkin, koska oli melko unohtumaton juttu. NATSALLE AVO1 !!

Koe oli vaikein avo-luokan koe, missä olen ollut mukana. Noutoja oli kolmella rastilla kaksi. Oli markkeerausalueen ylittämistä linjalla, linja-kakkosmarkkeerausta ym. Ja silti kaikki damit tuli ylös. Huomattava parannusta oli edelliseen kokeeseen nähden se, ettei Natsa kertaakaan noussut laukauksista seisomaan ja damikin putosi vaan kerran suusta. 

Pisteet rasteilta 15, 16, 15, 16, F17  
Eli ihan perussettiä. 

Kyllä lämmitti mieltä. Aina ei treenit mene nappiin, mutta kun ollaan saatu luottamusta lisää, niin homma on alkanut toimia ja treenaaminen on ollut ihan sikakivaa. Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin! :D