perjantai 2. elokuuta 2013

Zili puolivuotias!

Zilille pärähti jo puoli vuotta mittariin. Painoa sillä on nyt 19,4 kg, mutta on tosi hoikassa kunnossa. Korkeutta ei ole mitattu, suunnilleen saman verran kun Natsalla. Vaihdoin sen ruokinnan kahteen kertaan päivässä ja nyt kerta-annokset pitäisi olla tooosi suuret, ettei kylkiluut kovasti vilkkuisi. Zili on nimittäin silloin tällöin oksentanut ruokansa, jos alkaa hillumaan heti ruuan jälkeen. Koskapa se ihan paikoillaan olisi... Olen nyt sitten kuitenkin yrittänyt antaa sille myös päivällä  ruokaa, että saisi annettua vähän pienemmissä erissä.

Toistaiseksi Zili vaikuttaa oikein kivalta, vauhdikkaalta, riista-intoiselta ja tervepäiseltä koiralta. Noutoharjoituksia tehdään edelleen tosi vähän, koska palautukset on mitä sattuu (painaa päätä alas ja sylkäisee jalkoihin) eikä tänä kesänä muutenkaan mikään kiirus ole. Noutointoa tuolta kyllä löytyy, sen verran aina silloin tällöin pitää testata... =) Palautuksia harjoitellaan pääasiassa sisällä ihan erikseen. Hakuruudussa se vieraili viime viikolla ja toi kauimpana pusikossa piilossa olleen fasaanin. Ihan pikkasen yllätyin...

Piko ja Natsa on syöneet nyt pari säkkiä uutta ProBooster Maxi Adulttia. Pikon korvat on aina olleet tosi kovat töhnimään, mutta nyt mun mielestä se on helpottanut, joten tuossa ruuassa pysytään toistaiseksi. Kyllä jo odotan, että Zilikin siirtyy lopulta siihen.

Ei kommentteja: