sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Natsakuvia

Sissi on yllättänyt positiivisesti ja se on ihan Natsan kaveri. Piko hiukan väistelee vielä, mutta heiluttaa jo häntää ja kestää päivä päivältä paremmin. Natsa muutti omaan paikkaansa yöpymään ja kivasti nukkuu siellä. Eli hiljaa. 

Sissi ja Natsa:




 Natsa 8-viikkoinen:
 


Piko ja Sissi:
 

Sissi:

Onnistuin nyt hävittämään kuvien linkit, eikä suurennokset toimi kaikissa kuvissa.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Natsa tuli taloon

Nyt se sitten tuli. Natsa. Eka yö meni hyvin, nukuttiin lattialla ja kerran käytiin ulkona. Natsa vaihtoi paikkaa patjalla monta kertaa yön aikana ja kävi pari kertaa nuolemassa naaman, mutta ei ole ikävöinyt. Laitan kuvia myöhemmin. Suloinen ja hauska tapaus! :)

 

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kevään kuulumiset

Eipä tässä mitään kummempia ole tapahtunut, joten päivitykset on jääneet vähiin... Pikon kanssa treenaillaan koko ajan enemmän, kunhan lumet sulavat. Kevään kokeisiin ei kuitenkaan ole asiaa, niin heikosti ollaan treenattu. Katotaan sitten syksymmällä... :)

Sissi on siirtynyt ihan täysin kotikoiraksi. Epäilyksenä on, että sillä olisi lievä vesipää. Tämä on siis EPÄILY, mutta oireet viittaisivat siihen. Vesipäät ovat usein hieman hölmöjä, hidasoppisia, sisäsiisteysongelmaisia ja väsyneitä. Lisäksi ne ovat syrjäänvetäytyviä, syrjittyjä, niillä voi olla huono tasapaino ja hahmotuskyky. Sissi on kaikkia näitä. Toivottavasti se elää kuitenkin pitkän ja kivuttoman elämän, siihen pitää vain osata suhtautua hiukan eri tavalla.

Naapuriin Minnalle muutti ihan syötävän suloinen Doris-koira. Pari kuvaa siitä:







Ensi viikolla päästään, jos kaikki sujuu hyvin, kuuntelemaan taas pikkutassujen tepsuttelua, kun pieni pentu muuttaa meille. Seuraavan koiran piti olla ehdottomasti tuollainen Doriksen värinen tummankeltainen,mutta eihän sillä värillä ole niin väliä, joten Black Bitch-ketju jatkuu.. :) Tulevan pennun kutsumanimeä ei ole vielä päätetty, mutta pentulaatikossa se sai nimet Iso Möhmerö ja Big Mama. Kertonee paljon.. :) Pentueen isoin tyttö sieltä sitten on siis tulossa meidän iloksi. Pennun molemmat vanhemmat ovat Pohjois-Kymenlaaksossa syntyneitä ja isä asuu edelleen Elimäellä ja emä Kuusankoskella, tutuista ympyröistä siis. Pentujen luona tuli sitten istuttua vähän väliä, kun olivat niin kovin lähellä... :) Vähän aikaa vielä kärvistellään rivitalossa ja sitten muutetaan lauma maalle! Jee! :))

Tässä Big Mama 6vko ottaa lepiä:



Toivottavasti koiranhankkiminen olisi nyt muutamaksi vuodeksi tehty, hirveän rankkaa tää pennun pohtiminen! ;) Tulevalle pennulle on tietysti leikkimielellä suunniteltu jo vaikka mitä, erityisesti näyttelyitä, sinne se olisi tällä hetkellä ihan valmis lähtemään. :) Katsellaan nyt kuitenkin rauhassa mitä siitä tulee ja toivotaan erityisesti tervettä elämää, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Lonkkakuvat lausuttu

Sissin kuvauslausunto tuli takaisin sellaisena, kun sinne lähtikin. Eli lonkat A/C ja kyynärät 1/0. Neiti Pikkarainen pärjää näillä kyllä, vaikkei ihan priimaa olleetkaan. Lisähuomautuksena papereissa luki Vinolantio? Juu, jotain sellaistahan siellä onkin.

Sissi aloitti myös toiset juoksunsa, väli oli päivälleen 5kk eli kaksi kertaa tiheämmin kuin Pikolla. Aikamoista menoa näillä Kasari-siskoksilla. Saattaapi olla, että Sissikin ensi talvena joutuu kirurgin veitsen alle...

Pikon kanssa ei olla viime aikoina juurikaan treenattu. Lumi hankaloittaa tätä hommaa ihan urakalla. Pikoa ei kannata hankeen laittaa juoksemaan, kun se lopettaa leikin muuten ihan kesken... Maisemathan täällä on kun suoraan postikortista, mutta kyllä on puut ja sähköt kovilla.
 

 
Hyvänoloisia pentueita on taas tulossa moneenkin paikkaan, oishan se uusi harrastuskoira ihan jees, mutta katellaan nyt...


perjantai 7. tammikuuta 2011

Sissin lonkat kuvattu

Joulu tuli ja meni. Sissi otti kaiken ilon irti ensimmäisestä joulustaan meillä... Se kaatoi kuusen kolme kertaa, levitteli koristepallot ympäri kämppää, luonnollisesti tuhosi myös useita kuusenkoristeita. On sillä varmaan ollut hauskaa! Kolmannen kaadon aikaan olin itse kotosalla, toisessa huoneessa, ja rysähdyksen jälkeen annoin pientä palautetta. Sen jälkeen on kuusi saanut olla rauhassa...

Vuoden viimeisenä päivänä Sissi otti krapulat Pärnäsen käsittelyssä Lahdessa. Kyynärät lähti nollina, silmät terveet, toinen lonkka arviolta A/B ja toinen lähti C:nä. Eli ei mitään hälyyttävää, odotellaan vastausta sitten Kennelliitosta. Röntgen-pöydällä kävi myös ilmi, että Sissin toinen jalka on noin 1cm pidempi kuin toinen. Se on  kuulema melko paljon tuon kokoiselle koiralle, mutta ei pitäisi haitata normaalissa rasituksessa.

Syksyn ja talven aikana Sissin tulevaisuus on ollut kovasti mietinnässä. Se kun ei ole kehittynyt fyysisesti eikä henkisesti mielestäni täysin normaalisti. Pieni koko ei sinänsä menoa haittaa, mutta tuo henkinen jälkeenjääneisyys on merkittävä este ja varsinkin erittäin suuri hidaste koulutuksen etenemisessä. Fiilikset on vaihdelleet laidasta laitaan, varsinkin sen suhteen, että onko tämä nyt ihan kesken kaiken luovuttamista ja periksi antamista... Mutta jotenkin on vaikea opettaa Sissille uutta tai vaatia sitä kehittymään, jos viesti ei mene millään perille. Eniten meidän arkea Sissin kanssa vaikeuttaa sen sisäsiisteysongelmat. Pärnäsen tutkimuksissa tähän ei syytä löydetty, joten saattaa hyvinkin liittyä tuohon jälkeenjääneisyyteen. Uskon ja todella toivon, että se vielä jonain päivänä olisi täysin sisäsiisti.

Sissi itse ei tästä olotilasta kärsi mitenkään. Se mennä pomppii mukana. Pikkuhiljaa on kypsynyt mielessä päätös lopetella Sissin tavoitteellista treenaamista. Hankala ja vaikea päätös, mutta  samalla todella helpottava. Sissi jää meille kuitenkin asumaan ja viettelee normaalin kotikoiran arkea.  Sillä on mahtava luonne, kaikkia ihmisiä kohtaan avoin ja vauhdikas. Se saattaa vierailla joskus jossain treeneissä lähinnä Pikon vauhdittajana, ehkä Talvinomessa, kuka ties joskus taippareissakin tai mejässä, mutta en aio sitä sen kummemmin treenata.

Pään sisäisiä "vikoja" on vaikea tutkia. Ja kallista. Googlesta löytyy tietenkin jos jonkinmoista luettavaa, mutta toistaiseksi ei toimenpiteitä tehdä. Ainakaan niin kauan, kun Sissillä on hyvä olla. Se kiusaa Pikoa minkä jaksaa ja hölmöilee omiaan. Sille saa nyt jo vähän hymyilläkin... :)

tiistai 21. joulukuuta 2010

Vuosi on lopuillaan...

Musta Kaksikko ja Taustajoukot toivottavat kaikille Rauhallista Joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle 2011 !


Joulun aikaan me ollaan hetki ihan aloillaan...


tiistai 14. joulukuuta 2010

Sissi jo 1-vuotias!

Vaikkei ihan heti uskoisi, niin johan se Sissikin ehti vuoden täyttää!  Sen kunniaksi luonnolisesti herkkuruokaa:


Viime viikonloppuna oltiin Keski-Suomessa Jummi-Jammien pikkujoulutreeneissä. Nyyttärimeinigillä ja arpajaisilla saatiin pöydät koreaksi, nam! :)  Peräti viisi kasari-pentua oli päässyt paikalle! Sissi treenasi aamupäivällä. Aluksi hakuruutua odotellessa tehtiin Zeta-siskon kanssa linjaa mökille johtavalla tiellä. Ne meni ihan ok, mitä nyt pientä vaihtelua dameilla... Hakuruudussa Sissi juoksenteli iloisesti ja otti etäisyyttä vähintäänkin tarpeeksi. Mutta missä nenä? Yhden damin vaan löysi. Eipä ne muutkaan sisarukset niin kovin tarkkanenäisiä olleet, mutta tässä taas selvästi harjoituksen paikka... Lopuksi mentiin jäälle tekemään ihan helppoa linjaa, mutta... Tässä kohtaa Sissin pää ei enää kestänyt ja se keskittyi vain naapurin mönkijään, ihmisten ääniin ym. Oli tosi vaikea saada se tekemään edes yksi kunnon nouto. 

Tottahan se on, että tämä oli Sissin eka isommalla porukalla tehty treeni. Kotona ei ole MITÄÄN häiriöitä. Näitä on nyt ehdottomasti lisättävä. Riittää, kun yksi ihminen seisoo väärässä paikassa, niin Sissin keskittyminen herpaantuu. Lisäksi sitä sivulla istumista on taas harjoiteltava. Hirveetä säätöä!

Piko teki ruokailun jälkeen muutaman markkeerauksen ja linjan. Ensimmäiset noudot leikkauksen jälkeen ja olin aivan varma, että karkaa ihan täysin käsistä. Mutta ei, hyvät noudot teki, helpot matkat sille. Toivottavasti vauhti pysyy tällaisena!

En ole koskaan ollut mikään suuri intoilija koirien pukemisen suhteen. Tänä talvena tuli kuitenkin eteen se tosiasia, että mulla on kahden koiran myötä yleensä aina toinen odottelemassa kylmässä autossa, kun ei ole sitä Webastoakaan... Joten pistin Pialle tilauksen ja tässä tulos: