torstai 16. helmikuuta 2012

Pohjois-Kymenlaakson alueen Talvinomekarsinta

Viime sunnuntaina kisailtiin Natsan ensimmäinen kokeenomainen koe Voikkaalla Koskenrannan Kartanon upeissa maisemissa. Karsimme Pohjois-Kymenlaakson alueelta kolme parasta nourta koiraa jatkoon Lappeenrantaan. Jatkoon pääsi Minna ja Doris, Katja ja Vappu sekä Tiina ja Taika. Jes, jes, paljon onnea ja tsemppiä!! :) Natsa jää varakoiraksi kotiin.

Natsan päivässä oli paljon hyvää, mutta vastapainoksi vähän tietenkin huonoakin. Aloteltiin hakuruudusta ja saatiin sieltä kolmessa minuutissa kolme damia. Aika paljon ehtii kolmessa minuutissa touhuta kaikenlaista ylimääräistä, kuten haistella ja haistella ja haistella vieraita jälkiä..... Olisi pitänyt puuttua tuohon haahuilemiseen, mutta kun ei tajunnut niin ei...

Ohjauksen aluksi oli pätkä seuraamista, jonka aikana tuli laukaus haulikolla ja sitten jatkettiin seuraamista vielä muutama metri. Natsa otti parin metrin pompun laukauksen aikana ja palasi sitten takasin sivulle. Se lähti linjalle hyvin ja paineli suoraan kauimmaiselle damille. Jossain vaiheessa kuitenkin Natsakin harhautui menemään muiden tekemiä polkuja linjan sivuun. No, molemmat damit tuli kuitenkin lopulta. Mun mielestä linjallakin oli samaa damin hylkäämistä, se lähti vaan etsimään lisää...

Viimeiseksi oli kakkosmarkkeeraus noin 90 asteen kulmassa. Natsa näki heitot hyvin ja pysyi paikoillaan. Pystyin toista heittoa kohti ottamaan sivuaskeleen, jotta näkyvyys olisi ollut parempi. Natsa seurasi tilanteen hyvin. Se haki viimeiseksi heitetyn damin ensin, mutta hitto soikoon: löysi damin, kävi taas vähän haistelemassa ja otti sitten vasta damin. Toisen damin löysi ja toi hyvin. Natsan käyttäytyminen odotusalueilla oli ihanan rauhallista. Se kun ei muutenkaan päästä oikeastaan ikinä hihnaa kiristymään, niin sen kanssa on niin mukava kävellä, vaikka joutuukin hihnassa pitämään julkisilla paikoilla. :)

Meillähän on nyt ollut viime aikoina tehokuurina treenaamista vierailla dameilla, mutta ei ole vielä tepsinyt täysin. Jos omia ja vieraita dameja on sekaisin hakuruudussa tai linjalla, niin se etsii aina ne omat damit. Tätä on nyt vältettävä PITKÄN aikaa!

Muuten Natsan kanssa on kyllä ollut mukava treenailla. Se tekee jotenkin kuitenkin niin täysillä ja yrittää parhaansa mukaan miellyttää omistajaansa. Miellyttämisestä ei ole pitkää matkaa kieroiluun, joten täytyy kai siltä joskus jotain vaatiakin... ;)

Labradorileiri taitaa jäädä unholaan, hinnottelivat ainakin meidät pois leiriltä. No, Kaakon omat taipparit on samana viikonloppuna, joten eiköhän siellä jotain tekemistä keksitä... Mäntän Talvinomeen on ilmoittauduttu ja ihan takki auki laitoin ilmon suoraan sinne riistaluokkaan. Tarvii vissiin sulatella jokunen vaakku sitä ennen!

Ei kommentteja: