tiistai 20. tammikuuta 2009

Treenijuttua...

Pitkähköksi venyneen talvitauon jälkeen tuntuu Pikokin treenaavan taas ihan uudella sykkeellä. Toivottavasti tuo innostus nyt pysyy yllä, enkä onnistu sitä latistamaan....

Yks päivä treenattiin variksilla. Vaakut oli tosin vielä puoliksi jäisiä, joten mehukkaimmat hajut ei päässeet valloilleen, mikä on toisaalta Pikon treeneissä ihan hyvä juttu. Tein kaks laahausjälkeä (50m ja 70m), jotka Piko hoiteli erinomaisesti. Salaa puskien takaa kurkin ja huomasin, ettei variksen poimimisessa tällä kertaa epäröity. Vaakuilla tein myös linjan, jossa kaksi vaakkua peräkkäin, eikä tässäkään minkäänlaista epäröintiä. Hyvä Piko!

Damien kanssa yksin treenatessa on markkeerauksia pikkusen paha tehdä, joten linja on kova sana. Ja suuntia kanssa. Seuraavanlaisia treenejä:
  • Linjaan kolme damia peräkkäin. Noutaa aina sen lähimmän.
  • Koira keskelle ja kolme damia ympärille, vasen, oikea, eteen ja siitä sit suuntia vaihdellen
  • Damikasa yhteen kohtaan ja siihen sitten linjoja pitenevällä matkalla ja eri kohdista.
Linja- ja suuntatreenit meni ihan kivasti ja uskalsin jo pidentää matkaakin jonkun verran. Kaikki harjoitukset on kuitenkin vielä motivoituja, Piko näkee kun vien damit. Sille täytyy saada onnistumisia, muuten into lopahtaa... Se on kyllä muuten kumma juttu, että jos Piko ei markkeerausdamia heti löydä, niin se luovuttaa aika helposti, mutta hakuruudussa ei luovuta, vaan laajentaa tarvittaessa hakua ja juoksee ja juoksee ja juoksee...

Ei kommentteja: