torstai 13. elokuuta 2015

Zili on tiine!

Zili kävi ultrassa ja on tiine! Nyt pidetään peukut pystyssä, että kaikki menis hyvin loppuun asti! :)

Pennuilla on siis kaksi isäehdokasta. Kaikille pennuille tehdään "isyystesti", jonka tulokset selviävät sitten aikanaan. Ei siis välttämättä ennen luovutusikää. Pennuissa saattaa olla mukana myös keltaisia pentuja.

Zili lähtee tässä jossain vaiheessa sitten kasvattajalle Lappalaisen Maijalle, jonka kenneliin (Jummi-Jammin) ne myös tietenkin rekisteröidään.


Nome b Ylämaa

Zilin ja Natsan kanssa käytiin Ylämaalla pyörähtämässä. Natsa suoritti mut tehtävät, mutta hakuun tyssäs taas eli AVO3 tuloksena.

Kasvattaja-Maijan luvalla lähdettiin Zilin kanssa kokeisiin myös. Zili epäonnistui vesiohjauksessa ja keskeytin siihen. Se ehti suorittaa hyvin maaohjauksen, kaksoismarkkeerauksen ja hausta otettuin yksi. Luovutukset tuli tosi hienosti käteen vaikka sitä vähän jännitin. 

Zili oli myös kyyhkypassissa pari kertaa mukana. Ei joutunut mitään kovin vaikeita etsimään, mutta saipahan edes vähän kokemusta... 


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Zili astutettu!!

Zili ( Jummi-Jammin Moonrocket) on astutettu! Tällä kertaa oli käytössä kaksi urosta, joten jännitystä on tavallaan tuplasti! Nyt jännätään ultraan asti, pidetään peukut ja varpaat pystyssä. Jos pentuja syntyy, ne testataan, jotta tiedetään kumpi uroksista on isänä. Zili jää nyt heti tavallaan äippälomalle. Lenkkeillään ahkerasti, mutta kokeisiin tai mettälle se ei lähde.

Uros 1: Andvikens Skumbanan eli Rulle, ruotsalainen papparainen, Ruotsin käyttövalio. 


Uros 2: Blackthorn Rock'n Roll eli Janos, Lappalaisen Mikan nuori innokas uros.



Kumpi tahansa pentujen isänä olisi, pennuista odotetaan hyviä harrastuskoiria, vauhdikkaita ja työintoisia. 

Jännä syksy tulossa! :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Natsa nome b Hamina AVO 3

Natsan kanssa käytiin starttaamassa Haminassa ekassa avo-luokan startissa. Treenimäärä tänä kesänä on huomattavasti vähäisempi kun aiemmin, mutta yllättävän vähän se on näkynyt koirassa. Koe oli ihan peruskoe, ihan suoritettavissa. 

Koe alkoi kaksoismarkkeerauksella, jossa ensin heitetty tuli korkeaan kaislikkoon siten, ettei koira nähnyt sitä. Kuulomarkkeeraus siis. Natsa teki tämän ihan suoraviivaisesti. Seuraavaksi oli melko pitkä vesilinja. Etukäteen pelkäsin, että saankohan sen noin kauas, mutta parilla käännöllä se menikin sinne helposti. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut nenä matkassa, vaikka Natsa suunnilleen ui se riistan yli. Niinpä Natsa katosi kaislikkoon ja meni hyvä tovi ennenkuin se tuli sieltä takaisin. Riista ylös sit lopulta. Hausta tuli 4/6. 

Ihan hyvällä sykkeellä se kuitenkin suoritti, olin siihen ihan tyytyväinen. Luovutukset oli hiukan hätäsiä.

Odotuspaikalla kuunneltiin korvat höröllä:


torstai 28. toukokuuta 2015

Kevään kuulumiset

Keväällä käytiin Zilin kanssa harjottelemassa omissa talvinome-karsinnoissa, vaikka yli-ikäisiä oltiinkin. Hyvää kisatreeniä kuitenkin saatiin ja hyvin siellä menikin, voitto napsahti. :D Pirkan dameihin lähdettiin yksilökisaan myös. Siellä meni oikeastaan sijoituksellisesti yli odotusten, kun sijoituttiin kolmanneksi. Ihan jees!


Ollaan treenattu tosi vähän. Huhtikuussa saatiin taloon lisää väkeä, niin tuli pieni katkos koirahommista.


Kova hinku olisi kokeisiin, mutta Zilillä taitaa tulla juoksut ennen kun tulee sopivia kokeita ja Natsan kanssa on päästävä enemmän treenaamaan. Zilin juoksuja odotellaan heinäkuussa alkaviksi ja silloin EHKÄ suunnitteilla uusi pentue-yritys. Se on vielä kuitenkin auki se homma. :)

Pikolla oli 8-v synttärit. Hyvin jakselee vielä painaa nuorempien perässä.



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Zili ultrattu - ei pentuja

Zili ultrattiin valitettavasti tyhjäksi eli pentuja ei ole tulossa. Seuraavista juoksuista yritetään mahdollisesti uudestaan, urosta ei ole vielä päätetty. 

torstai 12. helmikuuta 2015

Zili astutettu - sulho vaihtui

Zili on nyt astutettu. Luonnollinen astutus Dänin kanssa ei ottanut onnistuakseen, joten "suunnitelma b" otettiin käyttöön. Uroksena on Broadlaw Warren ja yhdistelmä koiranetissä näyttää tältä. Tästä yhdistelmästä tulee ainoastaan mustia pentuja ja jos kaikki menee hyvin, ne syntyvät viikolla 15. Peukut pystyyn, kuukauden päästä mennään ultraan! :) 



Zili ja Warren:

torstai 29. tammikuuta 2015

Pentusuunnitelmia Zilille!

Zilin juoksu on alkanut ja se astutetaan Dänillä (Olivertash Malt). Yhdistelmä näyttää siis paperilla tältä.  Jos kaikki menee hyvin, pennut syntyvät huhtikuun puolessa välissä ja ovat luovutuksessa kesäkuun alussa.

Tästä yhdistelmästä voisi olettaa tulevan vauhdikkaita, kilttejä, riistaintoisia harrastuskoiria moneen käyttöön. Pennut syntyvät Zilin kasvattajan luona Palokassa, tiedustelut siis suoraan Maijalle (kennel Jummi-Jammin).

Zili:




Däni:

Kuva: Maija Lappalainen

Zili lähtee viikonloppuna Keski-Suomeen ja palaa sitten toivottavasti odottavana mammana tänne meille hetkeksi takaisin. Huikean jännä kevät on tulossa, pidetään peukkuja että pentusia tulee! :D