keskiviikko 6. elokuuta 2014

Derby ja Mestaruus 2014

Zilin kanssa lähdettiin Raaseporiin Derbyyn kisaamaan. Jännät paikat, kun on nuori koira kyseessä eikä koskaan tiedä mitä tapahtuu... Tässä ensin lyhyet rastiselosteet:

1. Rasti
Metsämarkkeeraus loivaan alamäkeen. Dami näkyi kyllä ihan hyvin ja matka oli oikein sopiva. Zili ei ihan heti löytänyt damia ja tovin pyörittyään lähti vauhdilla juoksemaan minua kohti. Ehdin tajuta, että tämähän on "alokasluokka", joten saan varmaan lähettää koiran uudestaan. En kuitenkaan ehtinyt ajatuksissa, saati sanomisissa sen pidemmälle, kun koira oli jo kiertänyt selkäni takaa ja jatkoi vauhdilla suoraan damille ja palautti sen nätisti käteen... Tuomari oli pahoillaan kertoessaan, että en saa päästää koiraa selkäni taakse, vaan se olisi pitänyt muistaa pysäyttää... Luultavasti jatkossa muistan sen aina. Tästä siis 0 pistettä ja pahin mahdollinen alku kilpailulle.

2. Rasti
Yhden koiran walk up pellolla, vauhdista laukaus ja markkeerausheitto pienen kummun taakse. Heitto tuli ohjaajasta katsottuna 90 astetta vasempaan. Zili seurasi hyvin vierellä. Jopa niin hienosti, että kerkesin tuijottaa heittäjiä tarkasti, koska päätin, että tätä heittoa koira ei missaa. Tuomari kehui Zilin seuraamista ja pani merkille, että minun ei tarvinnut kiinnittää koiraan mitään huomiota, vaan pystyin tarkkailemaan ympäristöä. Zili pomppasi hiukan sivuun, kun käännyin niin rajusti kun heitto tuli. Mutta se pysyi paikoillaan ja näki heiton hyvin ja nouto onnistui. Zilin palautusvauhti oli niin reippaan näköistä, että katsoin parhaaksi jarruttaa sitä kädellä kuten olen tehnyt treenissäkin, ettei vaan juokse minusta ohi dami suussa. Jarrutus toimi ja dami käteen. Tuomari vähensi tuosta jarruttamisesta yhden pisteen ja muistutti, että tulevaisuudessa siitä on päästävä eroon. 19 pistettä.

3. Rasti
Etukäteen pelkäsin tätä eniten. Kuulosti nimittäin meille vaikealta! Pellolla ensin laukaus ja heitto, jota ei kuitenkaan otettu ylös. Toinen laukaus tuli metsäsaarekkeeseen, josta otettiin ohjaus. Nämä olivat hiukan alle 45 asteen kulmassa. Koska oltiin jo nollilla, päätin yrittää yhden käskyn taktiikkaa. Tällä kertaa se onnistui ja toimitsijoiden mielestä Zilin suoritus oli yksi parhaista. Yhdellä käskyllä damille, pieni pyörähdys tuulen alle ja dami käteen. JES! Tästä tuomarikin tykkäsi, 20 pistettä.

4. Rasti
Derbyn pahin rasti, tässä monet epäonnistuivat. Metsämarkkeeraus, jossa koiran piti mennä ensin vähän matkaa alamäkeen ja sitten tosi jyrkästi ylämäkeen. Zili näki varmaankin heiton hiukan huonosti, koska lähti vasta toisella käskyllä hiukan epävarmana. Se meni ihan lähes damille asti, mutta ei heti saanut hajua ja lähti valumaan rinnettä alaspäin. Sain käännettyä se kertaalleen taaksepäin, mutta enempää en halunnut alkaa painamaan. Eli 0 pistettä.

Meidän starttinumero oli ryhmämme lopussa, joten ruokataukoa lukuunottamatta oltiin 10 tuntia metsässä. Huh huh!

Jotain huonoa:
- molemmat metsämarkkeeraukset epäonnistuivat, eipä niitä ole muistettu treenatakaan!
- Zili luovuttaa aika helposti, jos ei saa hajua damista, tätä täytyy miettiä

Jotain hyvääkin:
- rauhallinen laukauksissa, ei karkaamisen pelkoa
- loistavat palautukset!
- odotusalueella kävi tosi nopeasti nukkumaan, joten jaksoi pitkän päivän hyvin

Nyt on sitten molempien koirien tärkeimmät kesän koejutut takana. Nälkä kasvaa syödessä ja aika näyttää saadaanko vielä jotain extraa koerintamalta, kieltämättä vähän kutkuttelee... :)