maanantai 29. lokakuuta 2012

WT Hauho 27.10.2012

Lauantaina oli koekauden päätös Hauhon wt-kokeessa. Tässä lyhyet selostukset:

Rasti 1. (Harri Siven)
Lähihaku korkeasta heinikosta, lähetys ihan vierestä ja lähetyksen jälkeen ohjaajan piti lähteä kävelemään hakualueen reunaa pitkin. Natsalla kesti aika kauan saada dami ylös, mutta oli oikealla alueella. Damin palautus huono roiskaisu. Tämän jälkeen laukaus ja linja. Jouduin pillittämään pari kertaa oikeaan paikkaan. Pisteitä yllättävän paljon, 17.

Rasti 2. (Pekka Uusimäki)
Pieni pätkä seuraamista ja laukaus ykkösmarkkeeraukseen. Heitto tuli pellon puolelle, lyhyelle nurmelle, jonka takana oleva pitkä heinikko veti monia koiria. Natsa teki tän aika nappiin. 20 pistettä!!

Rasti 3. (Reima Ronkainen)
Pitkä ykkösmarkkeeraus. Aika harmillinen epäonnistuminen, olisin kuvitellut, että Natsa kyllä hoitelee... Se meni suoraan oikealle alueelle, mutta jonkin eläimen paskat löytyi pienen matkan päästä ja sen jälkeen homma lähti ihan lapasesta ja Natsa heitti metsästysvaihteen päälle... Ei ottanut oikeastaan minkäänlaista ohjausta kunnolla tässä tehtävässä. Pisteitä siis nolla, kun dami jäi löytymättä.

Rasti 4. (Anu Mikkola)
Pieni pätkä seurauttamista, jonka aikana laukaus ohjausdamille. Ykkösmarkkeeraus, jonka Natsa löysi hyvin, mutta dami tuli sikariotteella. Ohjaus oli naurettavan lyhyen matkan päässä ja sekin nousi hyvin, mutta dami jälleen sikariotteella. Pisteitä 18.

Olen noihin kolmeen rastiin pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta tosi tyytyväinen. Tavoitteena meillä olikin saada hyvä kokemus koepäivästä ja kolme onnistunutta rastia, jotta ei tarvitse vielä ensi vuonna startata avoimessa luokassa. Tavoitteet siis täyttyivät oikein kivasti! :) 

perjantai 12. lokakuuta 2012

Treenikertaus

Agilityharjoitukset jatkuu... Ohjaajat seisoo kun puupölkyt ja AINA väärinpäin ja väärällä kädellä... No, eihän siitä hyvä seuraa! :) Kotiläksynä meillä oli saada koira koskettamaan pientä lätkää (esim. pakastusrasian kansi). Natsa tarjoaa tätä liikettä helpommin ja selvästi oppi naksuttimen merkityksenkin nopeasti. Natsan kanssa otettiin etäisyyttä jo jopa 5 metriä ja koira viuhtoo edestakaisin ohjaajan ja lätkän välissä. Piko sen sijaan ei tee tässä kohtaa mitään, paitsi käskystä. Kyllä sekin käy lätkää koskettamassa, mutta vasta kun annan jonkinlaisen käskyn. Natsan kanssa tulikin äkkiä ongelmaksi se, että Natsa tuo lätkän mulle käteen, vaikka sitä piti vaan käydä koskettamassa -> vaihdamme tiiliskiveen.

Agility-tunnilla on ollut hauskaa analysoida meidän koiria. Kun niille ei ole koskaan ennen käytetty naksutinta, ne eivät varsinaisesti tarjoa oma-aloitteisesti mitään liikettä, vaan tekee ainoastaan silloin, kun käsketään. Hallinta on tässä(kin) lajissa meillä jopa liian hyvää, eikä koira irtoa ohjaajan läheltä hillumaan, vaikka joskus niin pitäisikin! Nyt pitäisi opetalla kiertämään esimerkiksi puita/tolppia ja jatkaa naksuttimen käyttöä.

Myös agilityssä, kuten aiemmin muissakin lajeissa, törmäsimme samaan ongelmaan: Koirat oppii houkuttelemalla/motivoimalla alkeet liian helposti, jolloin siirrymmekin jo seuraavaan vaiheeseen. Mutta kun motivointia/houkuttelua ei tulekkaan, ei koirat edes yritä tehdä liikettä, vaan ne edelleen odottavat sitä houkuttelua. Mietinnän paikkoja!

Tein Natsalle vaikean verijäljen ihan testimielessä. Lähes koepituinen, 20h hajustunut, erittäin kosteassa ja riistarikkaassa maastossa. Kulmia ja makauksia. Kaksi ihan selkeätä hukkaa olisi tullut, mutta muuten selvitti jäljen loppuun asti. Alkuun lähti tosi hitaasti, syytä en tiedä. Ehkä vesi oli vienyt verta laajemmalle alueelle tai jotain... Kehityskelpoinen kuitenkin!


Tää bloggeri on niin hauska, kun saa vaihdella ulkoasua mielen mukaan! :)


En tiedä, onko vikaa tullut kuvaajaan vai kameraan, mutta tuntuu, ettei nykyisin saa mustasta koirasta ollenkaan tarkkoja valokuvia...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Treeniä eri muodoissa

Torstaina aloitettiin uusi laji, Agility. Molemmat koirat pyörii siellä mukana. Hirveesti tuli ekalla kerralla uutta asiaa ja kotiläksyäkin! Naksutin, jota en ole koskaan käyttänyt, otettiin nyt käyttöön. Onhan tuota moni käyttänyt koiran koulutuksessa ja kait se on näin parin päivän kokeilun jälkeen myönnettävä, että on melkosen tehokas väline! Kerran viikossa olisi tarkoitus käydä Agilityssä tässä loppuvuoden aikana. 

Vesitreenikausi alkaa olla meidän osalta hiljalleen ohi. Natsan veteenmeno ei edelleenkään ole mitään 100% varmaa ja ensi keväänä alotellaankin taas ihan helpoilla vesitreeneillä. Nytkin vesitreenit on tehty erittäin motivoidusti ja helpoilla tehtävillä sekä yritetty pitää vauhtia yllä. Pikon vauhtinoudot myös siivittävät Natsaa parempaan vauhtiin.

Pikon läsnöolo treeneissä on ollut suuri helpotus ohjaajalle. Haussa se etsii viimeiset damit... :) 


PIKO:


Natsan kanssa tehtiin pienen tauon jälkeen hakua. Ja kappas, ehkä pitäisi tehdä vähän useammin... Aika paljon tulee tyhjänä takasin, vaikkei hakuruutu todellakaan ole ollut mikään vaikea. Kyselyä ja tyhjänä takasin tulemista siis. Innolla se kuitenkin aina lähtee uudestaan hakuun. Tässä ehkä näkyy Natsan käsittämättömän kova kuuliaisuus ja pieni itseluottamuksen puute sekä koiran pehmeä luonne. Kuuliaisuus on hyvä juttu, tietenkin, mutta nuo muut sitten eivät. No, toivotaan että tarpeeksi helpot, onnistuneet, motivoidut treenit sekä ikä tuovat lisää itseluottamusta.

NATSA:





Ilmari-kissa on kotiutunut mainiosti. Se on luonteeltaan aivan valloittava, rohkea ja ihmisrakas.


Toisinaan tuntuu, että Ilmarin rohkeus saattaa ajaa sen joskus vaikeuksiin... Toivottavasti sillä on edes joku tolkku päässä... Tässä Ilmari kiipeilee yläaitan kaiteella. Satuin paikalle, kun se pujotteli kaidetta kun jotain agility-keppejä... 



Ilmari tunkee joka paikkaan perässä. Joku päivä se varmaan vielä jää autoon, joka meille tulee kylään...


Viime viikolla tein Natsalle noin 400m verijäljen. Sille on tehty jälkiä harvakseltaan, ehkä 5 kertaa tämän kesän aikana. Täytyy sanoa, että parantaa kun sika juoksuaan, ensi kesänä kyllä mennään kokeisiin! Nyt oltiin siinä mallissa, että Natsa vetää ihan innoissan liina tiukalla koko matkan ja selvitti jäljen erinomaisesti! Pari jälkeä vielä tänä syksynä ja sitten saa sekin jäädä talvitauolle. :)