Kesäloman alkajaisiksi pakkasin koirat autoon ja painelin mökille pariksi päiväksi. Tarkoitus oli olla tekemättä yhtään mitään. Mitä nyt tietty metsälenkkejä ja pari damin heittoa...
Natsa:
Yhteisuintia:
Natsa harjoitteli laiturilta hyppäämistä:
Ja Pikokin hyppäsi:
Lauantaiaamuna siirryttiin Tammelaan Labbiskerhon mejä-kokeeseen. Kahtena edellisenä vuotena sieltä oli tuliaisina ykkönen, mutta nyt kävi toisin. Tulos voi3 26/50 pistettä. Kirjoitan tähän nyt poikkeuksellisesti tuomarin koeselostuksen, niin mukavan tekstin Jari Salokanto kirjoitteli.
Piko sukelsi metsään alkumakuun tutkimisen jälkeen vauhdilla ja varmuudella sekä taitoa osoittavalla määrätietoisuudella. Ohjaaja saa kiristettyä ohjaimen sopivan kireälle ja eteneminen on joutuisaa, mutta sopivanvauhtista. Avausosuudella aivan katkokulman tuntumassa kyykkii pari marjastajaa. He ovat onneksi myös lähellä jälkiuraa niin, että heidän tutkisensa ja tervehtiminen käy koiralta nopeasti ja paluu hommiin on myös ripeä. Katkokulman koira selvittää laajoilla kaarroksilla rengastaen siten kirsunsa eteen veriuran uuden alun. Toisella osuudella tapahtuu jotain yllättävää ja odottamatonta. Koiran kirsu nousee hieman ylös ja se tekee 90 asteen kulman kuin viivottimesta vedettynä ja lähtee häntä heiluen seuraamaan hieman metsittynyttä polkua. Riistaa on sitä pitkin ilmeisesti kulkenut läheiselle lammelle ja hajut houkuttelevat myös koiran mukaansa ja se joudutaan kutsumaan sieltä takaisin. Valitettavasti tulemme tälle samalle polulle viimeiselläkin osuudella ja tulos on aivan sama: riistan jäljet vetävät muuten niin taitavan verijälkikoiran mukaansa vastustamattomasti. Koiralle osoitetaan jälleen jäljen paikka oppaan toimesta. Loppuosuudella on muutama muukin pitkähkö kierros, joissa koira käy testaamassa kykyjään löytää takaisin verijäljelle, mutta niistä se selviytyy rivakasti omilla taidoillaan takaisin jäljelle. Makuut koira merkkaa melko hyvin, joskaan ei liiemmälti kuluta aikaa niiden nuuskimiseen. Kaadolle tulee sivusta ja nappaa sorkan suuhunsa. Epäonnistumisen paikat olivat sivuista katsoen hieman odottamattomat. Koira on niin uskollisen tuntuinen verijäljelle. Mutta ne osoittivat myös, että pieni lisäharjoitus saattaa tehdä hyvää.
Tälläista runoilua saisivat harrastaa muidenkin lajien tuomarit! Tulos kyllä hiukan harmitti, mutta Pikon tasaisen varma tuloskunto sai kuitenkin jatkoa. Kyllä se yksi ykkönen sieltä vielä joskus tulee. Pikon suunnattoman kaunis ja rauhallinen keskittyminen jäljelle tiellä odotellessa ei kerro mitään metsän tapahtumista. Kun se pääsee jäljelle, niin seuraava kilometri mennäänkin sitten aikamoista haipakkaa naru kireällä ja ohjaajan sormet sinisenä. Etureidet kyllä vahvistuvat, kun sen vauhtia yrittää hillitä. Sen into jäljestää on niin upeata katseltavaa! Ei uskoisi, kuinka rankka voi olla noin kilometrin mittainen matka metsässä. Koira on ihan puhki hetken aikaa, ohjaaja, opas ja tuomari aivan hiestä märkinä. Noh, tätä jatkamme siis vielä... Labbiskerhon järjestelyt olivat jälleen kerran todella onnistuneet ja palkintopöytä varmasti yksi parhaimmista!
