torstai 29. huhtikuuta 2010

Valokuvia

Muutama valokuva lisätty galleriaan...  Joku oli vaan kääntäny auringon ihan väärälle puolelle... :)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Piko juoksee ja Sissi tokoilee

Iltapäivällä vahvistui se, että Pikon juoksut alkoivat... Mukava aloitus koekaudelle...

Sissin kanssa käytiin kentällä ja se oli tapojensa mukaisesti oikein ihana. Fontellin Susanna piti meille lähes yksityistunnin, lähinnä juteltiin pennun kouluttamisesta. Ei me ihan hakoteillä onneksi olla.

Tammelan WT-koe, AVO0

Tulipahan käytyä sitten kokeilemassa avointa luokkaa.... Piko näytti malliesimerkin siitä, kuinka nartun pää voi seota, kun juoksut alkaa ihan lähipäivinä... Moni olis varmaan keskeyttäny jo ekan rastin jälkeen, mut en minä viittiny, kun sinne asti oltiin ajeltu ja sää oli mitä mahtavin. Piti merkkailla vissiin joka rastilla, siis aika katastrofi!

Kokeessa oli kolme täsmälleen samanlaista rastia. Ensin laukaus ja ykkösmarkkeeraus sekä ohjaukselle laukaus. Ensin otettiin markkeeraus ja sit ohjaus, joka oli melkoisen pienessä kulmassa markkeerausdamiin nähden. Kaikilta kolmelta rastilta saatiin markkeerausdami ylös, mutta ohjausdamia ei mistään. Piko kävi joka kerta ihan damin vieressä, vikalla rastilla taisi käydä jopa haistelemassakin.....!! Kamalaa vääntämistä siis kolmella rastilla ja päättyivät jokainen tyhjänä pois kutsumiseen, kun alkoi koiralta into loppua. Ei hyvä Pikolle. Näistä kaikista siis nolla pistettä.

Lähihakurasti oli yllättävän helppo, siinä jouduin myös muutaman kerran pillittämään. Pisteet tippuivat koiran haluttomuuden takia. Tästä 10 pistettä.

Eka markkeeraus/ohjaus-rasti oli aika vaikea, mutta muut olis kyllä olleet suoritettavissa. Vaan eipä tässä avo-luokassa kukaan ykköstulosta saanut... Kotimatkalla yritin keksiä jotain hyvääkin tästä päivästä, eipä tullut juuri mitään mieleen... Taakselähetykset toimi aika hyvin ja sokkona lähti linjalle joka kerta hyvin.

Piko jää nyt juoksutauolle, korkeintaan joitain paukkuja vois heitellä. Koekalenterista kattelin, että seuraava mahdollinen wt-koe on heinäkuussa, joten nyt on sit taas aikaa treenata...

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Mietteitä toimitsijan näkökulmasta

Tämä päivä tuli vietettyä Kaakon WT:n toimitsijana. Muutama pieni juttu, mikä ohjaajien käytöksestä jäi mieleen:

  • ole näkyvä, tumma ohjaaja ei todellakaan näy tummasta taustasta
  • puhalla pilliin voimalla, tuuli saattaa helposti viedä äänet, sama juttu sanallisissa käskyissä
  • ohjaajan pitää myös markkeerata, jotta osaa ohjata koiran oikeaan paikkaan
  • monet vihelsivät lähihaku-pillitystä 20-30 metriä väärässä paikassa???
  • älä päästä koiraa liian kauas, puhalla pilliin ajoissa

Onneksi nähtiin myös loistavia suorituksia ja Kaakon omia jäseniä nähtiin runsaasti myös palkintopallilla. Varsinkin Korialta, hienoa!! :)

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kaikenlaista

Piko ehti täyttää jo kolme vuotta! Sen kanssa pitäisi viikonloppuna startata wt-kokeessa, mutta uskon edelleenkin, että juoksut alkavat vielä, eikä tartte lähteä.

Sissin kanssa ollaan harjoiteltu postin tuomista laatikolta. Piko on joka ikinen päivä yhtä innoissaan menossa hakemaan postia ja Sissikin on tämän huomannut. Alussa luovutin Sissille vaan Lidlin mainokset, mutta onpahan tuo pari kertaa tuonut sanomalehdenkin! Hyvä Sissi! :)

Kaikista eniten voin olla kuitenkin ylpeä meidän koiranruokintasessiosta. Nykyään saan otettua molemmat koirat sivulle istumaan, vien ruokakupit maahan ja palaan takaisin lähettämään koirat yksitellen kupeilleen. Vaihtelen aina, että kumpi saa mennä ekaksi. Ja kuvitelkaa, tämä kaikki ilman järkyttävää sähellystä ja säätöä!! :)

torstai 15. huhtikuuta 2010

Nenät käyttöön verijäljellä

Tänään tehtiin kauden ekat verijäljet. Pikon jälki jotain 200-300 metriä ja Sissille noin 30m. Pikon jäljellä oli pari katkoa ja makausta, sekä kulmat ilman makauksia. Ja täysillä mentiin. Nenä kävi tiuhaan ennen jälkeä ja sai ihan kunnolla tampata kantapäitä maahan, että vauhti pysyi edes kohtuullisena "kävelyvauhtina". Ei mitään ongelmia, päästiin hienosti kaadolle.

Sissin eka jälki oli ihan suora, alussa ja lopussa makaukset. Sissi nuuhki alkumakauksen tarkasti, vähän maistelikin ja jäljesti sitten sopivan hitaasti erittäin tarkkaavaisena jokaisen pisaran tutkien. Pari kertaa poikkesi jäljeltä, mutta palasi aina itse takaisin. Tosi hieno aloitus molemmilta koirilta, tästä on ilo jatkaa jälkitreenejä. :)

Molemmat koirat käytettiin tänään rokotuksilla. Sissillä painoa nyt vähän alle 11kg. Iltapäivällä käytiin vielä Einstein-kultsun kanssa pienellä yhteislenkillä. Sissi tykkää Einsteinista, kun se on niin rauhallinen, eikä tee yllättäviä liikkeitä Sissiin päin. :) Nyt onkin sitten väsyneitä koiria meillä, onneksi huomenna saavat kunnon lepopäivän.

Eilen Sissi oli mukana kun pyörähdin taipparikurssin avauksessa. Siellä palkkasin kontaktin ottamisesta ja käveltiin rauhallisesti koirien joukossa. Tosi nätisti oli Sissi! Annoin kannettavaksi variksen siiven ja kestokanin ja molemmista Sissi tykkäsi.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Pikon mölli-wt

Eilen osallistuttiin Pikon kanssa epäviralliseen wt-kokeeseen avoimessa luokassa Paukun majalla. Tuomareina olivat Jukka Simpura ja Päivi Hietaharju. Aivan loistava tilaisuus tsekata koiran iskukyky! Suunnaton jännitys iski päällensä heti, kun numerolappu tuli käteen. Varsinkin, kun piti startata ekana...

1.Rasti
Pätkä seuraamista, aivan kamala, jouduin käskyttämään. Kaksi heittoa ja laukausta, joista lähimmäinen nostettiin ylös ja kauimmainen haettiin. Piko joutui hetken etsimään pysyen kuitenkin alueella. 16 pistettä.

2.Rasti
Ykkösmarkkeeraus metsän puolella, selkeässä puutomassa väylässä, alokasluokan markkeeraushajujen ylitys. Onnistui hienosti. 20 pistettä.

3.Rasti
Metsätiellä pienen kumpareen takana markkeeraus, jonka jälkeen linja hiukan kauemmaksi. Markkeeraus meni hyvin. Metsän hajut vetivät puoleensa liikaa (ruokintapaikka), eikä tullut heti pillistä kutsuttaessakaan.... Loppujen lopuksi ohjausdami kuitenkin saatiin ylös. 11 pistettä.

4.Rasti
Ohjaus lähihakuun hakkuuaukon reunaa pitkin. Alokasluokas lähihakualueen ohi olisi pitänyt päästä... Ei toivoakaan saada Pikoa menemään umpihankeen (tai siis eihän siellä paljoa lunta ole, mut se riittää meidän prinsessalle). Tästä 0 pistettä. Ohjaaja olisi voinut hiukan muuttaa myös lähetyssuuntaa...

Tästä lähdemme sitten treenaamaan ainakin taaksepäin lähetyksiä ja seuraamista... Juoksuja odotellaan kuitenkin alkaviksi edelleenkin, sen verran ärsyttävää on Pikon käytös... Eli ei treenailla mitään pitkiä pätkiä.

Ensi viikolla olisi tarkoitus korkata jälkikausi, myös Sissin kanssa! :) Lisäksi ohjelmassa on molempien rokotukset.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Treeniä ja vähän muutakin

Pikolle tehtiin tänään pitkästä aikaa hakuruutu. Löytyi metsästä jo sellanen sopiva pläntti, jossa lunta oli enää vain vähän. Piko teki hyvää hakua, olin tyytyväinen. Jatkossa tarttee varmaan myös vähän laajentaa ruudun kokoa. Piko lepäilee nyt pari päivää ja lauantaina olisi tarkoitus mennä mölli-wt-kokeeseen. Pikon treeni-into on viime aikoina ollut taas vähän alakantissa, ehkä ne juoksut kohta alkaa... Joten nyt se ei pääse tekemään yhtän mitään ennen lauantaita... 

Sissille on heitelty palloa. Se  täytti jo 4kk ja pitäis vissiin alkaa tehrä jotain... Mutta kun se on vielä niin pieni... :) Siispä tänään se lähti mukaan kentälle... Ja voi että kuinka hienosti se loppujen lopuksi käyttäytyikään! Eihän me mitään kummempia siellä tehty, mutta olen tyytyväinen sen kontaktin ottoon muhun päin! Hampaita on vaihtunut jo usempikin ja painoa sillä on tällä hetkellä hiukan vajaa 10 kg.

Tänään käytiin päivällä metsässä, Sissikin sai metsämaata tassujensa alle ekaa kertaa elämässään. Ja kylläpä siellä olikin haistelemista ja maistelemista. Viime viikolla se jo oksensi kertalleen, kun oli maistellut vähän liikaakin... :(